Talvesta voimaa – lumoudu luonnosta Laura i:n kanssa

Talvesta voimaa

Lumoudu luonnosta Laura i:n kanssa

Talvella luonto hiljenee. Linnut muuttavat etelään, karhut nukkuvat talviunta ja kasvit keräävät voimia seuraavaa kasvukautta varten.
Pimeys uuvuttaa, varsinkin kun lunta ei aina ole luvassa, ja mieli vetää sohvalle peiton alle lämpimään. Voimaantuminen talvesta voit tuntua hyvinkin kaukaiselta ajatukselta.

Talvi on loistavaa aikaa hiljentyä oman hyvinvoinnin äärelle. Pelkästään peiton alle ei kuitenkaan kannata jäädä, vaan hiljentyä voi myös luonnossa. Sovalla pötköttely sekä television ja puhelimen selaaminen ei välttämättä tuo toivottua lepoa, vaan kuormittaa stressaantunutta mieltä entisestään. Luonnon rauha ja hiljaisuus, lempeä kävely puiden lomassa sekä erilaiset hyvinvointia tukevat harjoitukset auttavat sinua pääsemään lähemmäs itseäsi, irtaantumaan arjen paineista ja voimaantumaan yllättävilläkin tavoilla.

Talvesta voimaa -kurssin tapaamisilla tehdään Metsämieli-menetelmään perustuvia harjoituksia tavoitteena pysähtyä, rauhoittua, voimaantua ja virkistäytyä. Harjoitukset tehdään luonnossa rauhallisesti liikkuen, välillä pysähtyen ja luottamuksella keskustellen. Jokaisella kerralla on eri teema.

Nyt kurssi myös lahjakorttina pukinkonttiin! Tilaa osoitteesta laura@laurai.fi. Saat laskun, jonka maksettuasi lähetän lahjakortin sähköpostiisi.

Kesto: 4 tapaamista kahden viikon välein
Millon: Torstaisin klo 18:00 – 19:30, kahden viikon välein
Alkaen to 17.1.2019
Missä: Ruosniemen luontopolulla
Mukaan mahtuu 8 henkeä
Hinta: 100e (sis. alv 24%). Mahdollisuus osallistua myös vain yksittäisille kerroille, tällöin hinta 30e / kerta.

Sisältö:
17.1.2019 Voimavaroja metsästä
31.1.2019 Läsnäolon tärkeys
14.2.2019 Intoa elämään
28.2.2019 Luonto lohduttaa

Ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostia laura@laurai.fi tai viestiä numeroon 040 589 4542.

Tässä muutamia kokemuksia aikaisemmilta metsäretkiltä.

“Tunnin Metsämieli -harjoitus oli pysäyttävä, ihmeellinen hetki arjen keskellä. Yhtä syvää rauhan tunnetta en ole kokenut vuosiin, ja kokonaisuutena harjoitus oli kuin rentouttava syvähieronta aivoille ja aisteille.” -Terhi Väkkärä

“Metsäretki tuli osaltani juuri oikeaan aikaan, kun sekä työelämässä kuin muussakin elämässä oli turhan paljon stressiä, muutosta ja matalapainetta. Olin alkuun hyvin skeptinen koko retkeä kohtaan. Minulla oli erittäin raskas olo ja puristava tunne rinnassa. Oli vaikea hengittää. Kävely metsässä, aistiminen ja keskittyminen omaan kehoon ja itseeni sekä pelkästään ympäröivään luontoon sai raskaan ja puristavan olon siirtymään rinnasta ensin painon tunteeksi hartioille ja lopuksi irtautumaan kehostani kokonaan. Lähdin metsäretkeltä syvään hengittäen ja  syvän rauhan vallitessa kehoa ja mieltäni. Oli helpottunut olo. Olin vaikuttunut. Kiitos.” -Jessica

”Lauran metsäretkellä palautuminen tuntui kehossa ja mielessä ensiminuuteilla. Luontoyhteys palautti tunnissa kiireiseen arkeen luovuutta, rauhallisuutta ja rentoutta. Kaikki aistit saivat osansa. Aivot, keuhkot ja koko muukin kroppa kiittävät. Sain inspiroivia ja luontevia käytännön työkaluja omatoimisen tasapainon hakemiseen.” – Leena Roskala

“Oli hätkähdyttävää seisoa jyrkänteen äärellä, ison maiseman edessä ja realisoida oman pään sisäistä kakofoniaa vetäjän esittämän kysymyksen kautta: kun maisema katsoo sinua, mitä se kertoisi sinusta?  Tämä kysymys maiseman äärellä tuotti vastauksen täsmällisesti, karusti, välittömästi ja suoraan. On sitten oma asia, mitä tiedolle tekee.” -Minna Huhtala

Tervetuloa mukaa!